torstai 27. lokakuuta 2016

Nuoren naisen opas

Alexa Dagmar
2016
144 s./No Tofu Publishing


Olen seurannut Alexan lifestyle-blogia vuoden päivät ja toki olin heti innokas tarttumaan bloggaajan uunituoreeseen kirjaankin. Hyväksyin jo etukäteen sen mahdollisuuden, etten kolmekymppisenä lukijana olisi kirjan ensisijaista kohdeyleisöä, mutta toivoin kuitenkin saavani aimo annoksen inspiraatiota kauniimpaan arkeen ja onneksi näin kävi. Tyylikkäästi toteutetun kirjan parissa oli mukava viivähtää muiden lukukokemusten välillä.

Kirja on jaoteltu seitsemään osaan, eli tyyliasiat, kauneus, arjen kuviot, sisustus, juhlinta, rakkaus ja oman tien löytäminen saivat kaikki omat osionsa. Viihdyin itse parhaiten tyyliin ja arjen hyvinvointiin liittyvillä sivuilla. Kauneudenhoidosta on tiettyyn pisteeseen asti ihan mielenkiintoista lukea, mutta koska omat päivittäiset tuotteeni ovat lähinnä kosteusvoiteet, ripsiväri, kulmakynä ja kynsilakat niin ihan omakseni en aihetta kokenut. Ikäeromme kirjoittajan kanssa puolestaan korostuu juurikin rakkauteen ja oman tien löytämiseen liittyvissä osioissa. Toki rakkaus ja suhde omaan itseensä ovat universaaleja asioita, jotka eivät katso paikkaa tai aikaa tai ikää, mutta kun on ihan sinut itsensä kanssa niin ehkä juuri tästä kirjasta en saanut ammennettua mitään uutta sisältöä näihin asioihin.

Nuoren naisen opas on varmasti ihana lahjakirja nuorelle naiselle, joka on kiinnostunut arjen estetiikasta. Kirjasta saa käytännönläheisiä vinkkejä miten tehdä kestävämpiä hankintoja kaiken kertakulutushysterian keskellä ja miten elää terveellisemmin. Opas on kiva lukukokemus varsinkin, jos aiheisiin ei ole aikaisemmin törmännyt muiden kirjojen muodossa. Osaisin myös kuvitella, että vähän lukevalle nuorelle tämä on myös kiinnostava hankinta.

Olen kahlannut itse sen verran monta tyyliä ja hyvää arkea käsittelevää kirjaa, että siinä mielessä Alexan kirjalla ei ollut minulle niin paljon annettavaa. Alexan tyyli ja kotikin ovat jo tuttuja juttuja blogista. Ahaa-elämyksiä koin kuitenkin tyyliosuudessa esiteltyjä vaatekuitutietoja lukiessani. Tästä eteenpäin teen harkitumpia ostoksia vaatekaupoissa juurikin Alexan oppeja hyödyntämällä. Treenivinkeistä poimin myös muutaman liikkeen jatkoksi lihaskuntoohjelmaani, jonka alkuperäisetkin liikkeet ovat suureksi osaksi Alexan blogista poimittuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti