torstai 27. lokakuuta 2016

Nuoren naisen opas

Alexa Dagmar
2016
144 s./No Tofu Publishing


Olen seurannut Alexan lifestyle-blogia vuoden päivät ja toki olin heti innokas tarttumaan bloggaajan uunituoreeseen kirjaankin. Hyväksyin jo etukäteen sen mahdollisuuden, etten kolmekymppisenä lukijana olisi kirjan ensisijaista kohdeyleisöä, mutta toivoin kuitenkin saavani aimo annoksen inspiraatiota kauniimpaan arkeen ja onneksi näin kävi. Tyylikkäästi toteutetun kirjan parissa oli mukava viivähtää muiden lukukokemusten välillä.

Kirja on jaoteltu seitsemään osaan, eli tyyliasiat, kauneus, arjen kuviot, sisustus, juhlinta, rakkaus ja oman tien löytäminen saivat kaikki omat osionsa. Viihdyin itse parhaiten tyyliin ja arjen hyvinvointiin liittyvillä sivuilla. Kauneudenhoidosta on tiettyyn pisteeseen asti ihan mielenkiintoista lukea, mutta koska omat päivittäiset tuotteeni ovat lähinnä kosteusvoiteet, ripsiväri, kulmakynä ja kynsilakat niin ihan omakseni en aihetta kokenut. Ikäeromme kirjoittajan kanssa puolestaan korostuu juurikin rakkauteen ja oman tien löytämiseen liittyvissä osioissa. Toki rakkaus ja suhde omaan itseensä ovat universaaleja asioita, jotka eivät katso paikkaa tai aikaa tai ikää, mutta kun on ihan sinut itsensä kanssa niin ehkä juuri tästä kirjasta en saanut ammennettua mitään uutta sisältöä näihin asioihin.

Nuoren naisen opas on varmasti ihana lahjakirja nuorelle naiselle, joka on kiinnostunut arjen estetiikasta. Kirjasta saa käytännönläheisiä vinkkejä miten tehdä kestävämpiä hankintoja kaiken kertakulutushysterian keskellä ja miten elää terveellisemmin. Opas on kiva lukukokemus varsinkin, jos aiheisiin ei ole aikaisemmin törmännyt muiden kirjojen muodossa. Osaisin myös kuvitella, että vähän lukevalle nuorelle tämä on myös kiinnostava hankinta.

Olen kahlannut itse sen verran monta tyyliä ja hyvää arkea käsittelevää kirjaa, että siinä mielessä Alexan kirjalla ei ollut minulle niin paljon annettavaa. Alexan tyyli ja kotikin ovat jo tuttuja juttuja blogista. Ahaa-elämyksiä koin kuitenkin tyyliosuudessa esiteltyjä vaatekuitutietoja lukiessani. Tästä eteenpäin teen harkitumpia ostoksia vaatekaupoissa juurikin Alexan oppeja hyödyntämällä. Treenivinkeistä poimin myös muutaman liikkeen jatkoksi lihaskuntoohjelmaani, jonka alkuperäisetkin liikkeet ovat suureksi osaksi Alexan blogista poimittuja.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mustat enkelit

Karleen Koen
2006 suom. 2007
653 s./Otava


Mustat enkelit on mahdollisesti pisimpään lukulistallani roikkunut kirja. Opiskelin kymmenen vuotta sitten kirjastolinjalla ja luokkakaverini Noora luki tuolloin kirjan ja suositteli sitä. On mielenkiintoista miten jotkut kirjat vain jäävät mieleen kummittelemaan - sillä jos jotain olen vuosien aikana saanut niin lukusuosituksia. Opiskeluajoilta on peräisin myös rakkauteni Lumikukka ja salainen viuhka -nimiseen kirjaan, jota Hannele suositteli erittäin painokkaasti. Anitaa puolestaan kiehtoi Jose Saramago ja portugalilaisen kirjailijan teoksia on tullutkin luettua useampi menneinä vuosina. Koen 1600-luvun leppoisan petollisesta hovielämästä kertova kirja on kuitenkin odottanut lukuhetkeään, liekö syynä tiiliskivimäinen olemus, joka aina jostain syystä ensisijaisesti jännittää minua. Tiesin kuitenkin kirjan olevan sellainen, jonka kirjoittaisin lukulistalle aina uudestaan ja uudestaan, joten olihan se jo aika tarttua siihen! 

Lontoon hovissa kuohuu. Englannin rakastettu prinsessa Henrietta on kuollut Pariisissa, johon hän oli kuninkaallisten naimakauppojen myötä asettunut. Kuningas Kaarle on surun murtama menetettyään rakkaan sisarensa - varsinkin kun huhutaan myrkytyskuolemasta! Arkieläemä hovissa koostuu juoruilusta ja juonittelusta, irstailusta, shampanjasta ja juhlimisesta. Sodan uhka leijuu niin Englannin kuin Ranskankin päällä ja jokaisen on syytä miettiä tarkkaan, kehen voi luottaa ja kehen ei. Lukija pääsee kurkistamaan hovielämän kiemuroihin Alicen kautta, joka aikoinaan lähti Ranskaan prinsessa Henriettan hovineidoksi ja tämän kuoltua palasi takaisin Lontoon hoviin palvellakseen kuningatar Katariinaa.

Mietin jo lukemista aloitellessani, jospa nyt olisi hyvä kirjata henkilöhahmoja jonkinlaiseen mind mapiin, jotta lukeminen ei kärsisi laajasta henkilökaartista. Päätin kuitenkin olla tarttumatta kynään ja paperiin ja se oli ihan passeli päätös. Jokaisen henkilön titteli ei ehkä aina ollut muistissa ja sukulaisuussuhteet menivät välillä iloisesti sekaisin, mutta kärryillä pysyi ihan hyvin.

Äärettömän harvoin tulee luettua hovielämästä, elokuvia puolestaan muistan nähneeni useampiakin. Hovijuonitteluilla on taattua viihdearvoa, puvustus on silmiä hivelevän mahtipontista ja rakkauskin tuntuu aina olevan kiellettyä ja jotenkin väkevämpää kuin nykyään. Mustat enkelit oli kuitenkin todella toimiva mystistä hovielämää raottava kirja. Nautin ensisijaisesti historian havinasta ja mielenkiintoisesta ajankuvasta, mutta kepeä juonittelu ja nykyihmisen näkökulmasta aivan käsittämätön joutilaisuuteen perustuva elämäntapa pitivät otteessaan alusta lähtien.

Lopuksi jäin toki miettimään, miten paljon kirjassa oli esimerkiksi todellisia historiallisia henkilöhahmoja kuninkaiden lisäksi. Lukukokemuksen kirsikka kakun päällä olisi ollut, kun olisi jaksanut googlettaa jokaisen linnan ja tapahtumapaikan, jotka kirjassa mainittiin, sillä niin paljon todellista historiaa tarinaan kuitenkin sisältyi vaikka tarina itsessään taitaa olla ihan täysin fiktiota. On lähes käsittämätöntä, että joskus joku on todella asuttanut huoneita, jotka nykyään ovat vain osa museotoimintaa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kuolema vieraalla maalla

Donna Leon
1997 suom. 1998
317 s./Otava


Kanaalista löytyy nuoren amerikkalaismiehen ruumis. Samoihin aikoihin teollisuudessa miljoonaomaisuuden tahkonneelta mieheltä varastetaan kolme hyvin arvokasta taulua. Brunetti aloittaa tutkimukset, jossa osallisena on niin mafia, Italian hallitus, Yhdysvaltojen armeija kuin Italian rikkaimpia henkilöitä. Jos jotain lopulta selviääkin niin saadaanko asianomaiset lukkojen taakse vai onko korruptio levinnyt jo liian laajalle?

Ihastuin loppukesästä lukemaani ensimmäiseen Guido Brunettista kertovan sarjan osaan niin, että halusin mahdollisimman pian jatkaa Venetsian maisemissa. Aluksi olin vähän pettynyt aloitellessani tätä sarjan toista osaa. Jotenkin armeija ja taidevarkaus eivät vakuuttaneet jännityskirjallisuuden aiheina. Tarina tuntuikin siis auttamatta liian pliisulta, mutta lopulta tunnelma vei voiton ja juoni lähti vetämään paremmin. Lopputulos siis ihan hyvä ja varmasti tulee jatkettua vielä Leonin matkassa.

Brunetti on todella miellyttävä henkilöhahmo, niin hämmästyttävän normaali keski-ikäinen mies ilman sen suurempia luurankoja kaapissa. Suorastaan virkistävä poikkeus kun vertaa muihin jännityskirjallisuuden päähenkilöihin. Venetsia puolestaan on niin kaukana omista kotimaisemista kuin olla voi, joten osa sarjan viehätystä on varmasti siinä, että pääsee näin koluamaan kauniin ja ainutlaatuisen kaupungin katuja ja kanaaleja.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Salaisuuden kantaja

Kate Morton
2012 suom. 2016
666 s./Bazar


Lukeminen sujuu ilman takkuilua, mutta toista viikkoa minua vaivaa jonkinasteinen kirjoitustukos. Ei vain millään huvittaisi kirjoittaa riviäkään, mutta vielä enemmän ärsyttää ajatus siitä, että kirjan blogimerkintä jäisi roikkumaan hamaan tulevaisuuteen siispä muutama sananen lukukokemuksesta. Muistelisin, että blogihistoriani aikana en ole jättänyt kirjoittamatta kuin yhdestä kirjasta (Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa tms.) ja siitäkin kirjoittaminen vain jäi roikkumaan, lukukokemus oli ihan passeli.

Mortonin ensimmäinen kirja Paluu Rivertoniin oli todellinen napakymppi minulle. Hylätyssä puutarhassa oli selkeästi hetkensä, vaikka nykyaikaan keskityttiin mielestäni liikaa. Kaukaiset hetket puolestaan kutkutti vanhoista linnoista ja sukusalaisuuksista kiinnostunutta mieltäni kovastikin, vaikka vähän täyteen ahdattuhan kirja osittain oli. Salaisuuden kantajassa oli paljon hyvää ja lukukokemus oli oikein nautittava, mutta aikaisempiin kirjoihin verrattuna tässä oli vähemmän sitä jotain.

Nykyajassa seitsemänkymppinen näyttelijätärkuuluisuus Laurel alkaa selvittämään äitinsä menneisyyttä. Yhdeksänkymppisen äidin lähdön hetki on lähellä ja vanhin tyttäristä haluaa tietää mitä todella tapahtui hänen lapsuudenkodissaan eräänä kauniina kesäpäivänä 60-luvun alussa, kun Dorothy-äiti puukotti heidän kotipihalleen saapunutta tuntematonta miestä. Tarina vie Lontoon pommitusten vuosiin, Dorothyn nuoruudenmaisemiin. Kuka oli Jimmy ja miksi äiti ei koskaan kertonut rakkaasta ystävästään Vivienistä?

Salaisuuden kantaja tarjoaa tunnelmallisen lukukokemuksen ja hiukan modernimpaa Mortonia, jos näin voi sanoa. Olen itse enemmän hämärän menneisyyden ystäviä, jotenkin 40-luku ja sotavuodet tuntuivat liian läheisiltä, jotta olisin ihan täysin uppoutunut tarinan imuun, mutta joku toinen voi nauttia senkin edestä. Kaikki Mortonin kirjat lukeneena arvostin myös kirjan loppua, jossa matto vedetään lukijan alta, hyvä! Kirja sai muutenkin miettimään paljon perhesuhteita ja -salaisuuksia, joita varmaan jokaisella suvulla riittäisi, jos joku niitä jaksaisi alkaa penkomaan.

Nyt odottamaan seuraavaa Mortonin kirjaa.