keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Tarzan, apinain kuningas

Edgar Rice Burroughs
1912 suom. 1971
278 s./Kauppakirjapaino


Mitä tapahtui ja kenelle?
Afrikan länsirannikolle julmasti hylätty pariskunta saa pojan, joka jää orvoksi ja varttuu lopulta aikamieheksi apinoiden parissa. Tarzan saavuttaa vuosien kuluessa suuren taistelijan maineen ja päätyy viidakon valtiaaksi. Aatelisveri vetää kuitenkin sivistyksen pariin ja Tarzan huomaakin olevansa hyvin kiinnostunut ihmisrodusta ja omasta syntyperästään. Loppu on historiaa kun viidakkoon putkahtaa Jane-niminen nuori nainen...

Lukuhistoriani poikakirjallisuuden parissa?
En muista lukeneeni mitään poikakirjallisuuden klassikkoja pikkutyttönä (en lukenut pienenä myöskään kovinkaan monta tyttökirjallisuuden klassikkoa...), joten nyt vähän vanhempana on pitänyt tilkitä näitä sivistykseen jääneitä aukkoja. Verrattuna esimerkiksi Huckleberry Finnin seikkailuihin tai Aarresaari-tarinaan, Tarzan oli yllättävän nopeatempoinen eikä lainkaan tylsä. Tarina on mielestäni kestänyt todella hyvin aikaa. Enpä olisi uskonut!

Lukukokemuksesta?
Kehyskertomus on minulle tuttu vanhoista mustavalkoisista Tarzan-elokuvista ja Disneyn piirrosleffasta, joka on itse asiassa yksi suosikeistani mitä tulee Disneyn animaatioleffoihin. Kirjaversio on kuitenkin paljon raaempi ja synkempi kuin mitä olin osannut odottaa. Vaikka Tarzanin tarina itsessään on jo kiehtova, myös pimeän Afrikan kuvailu ja ylipäätään 1900-luvun alun näkökulma pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Ja nythän lähinnä ketuttaa, kun Tarzanin seikkailuista on kirjoitettu yli parikymmentä kirjaa ja minä haluaisin tietää millainen viidakon kuninkaan koko elämäntarina on!

1 kommentti:

  1. Nuorempana luin useamman Tarzanin, mutta lopetin kun kyllästyin niiden raakuuteen ja rasismiin (Tarzan tappaa surutta eläimiä ja afrikkalaisia aina tilaisuuden tullen).

    VastaaPoista