sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Outolintu



Veronica Roth
2011 suom. 2014
363 s./Otava


Näin Divergent -elokuvan trailerin kuukausi takaperin ja mieleeni jäi kovasti pyörimään tarinan bestseller-menneisyys, josta en ollut lainkaan tietoinen. En seuraa ollenkaan ulkomaisia kirjablogeja, joten en ollenkaan tiedä, mistä maailmalla milloinkin puhutaan. Lopulta kävi niin mukavasti, että kirjan tuore suomennos löysi luokseni ja seikkailu tarinan parissa pääsi alkamaan yllättävän nopeasti.

Uuden nuortensarjan avausjaksossa lukijalle esitellään yhteiskunta, jossa ihmiset on jaettu viiteen ryhmään kykyjensä mukaan. Nuori Beatrice on elämänsä vaikeimman päätöksen edessä: valintakokeet lähestyvät ja hänen on päätettävä, missä ryhmässä hän haluaa jatkaa loppuelämänsä. Hänellä on monia Vaatimattomien hyveinä pidettyjä luonteenpiirteitä, mutta hän on myös rohkea ja jännitystä elämäänsä kaipaava. Olisiko hänen paikkansa kuitenkin Uskaliaiden joukossa?

Alun perin olin sitä mieltä, että maailmaan mahtuu muitakin Nälkäpelin tyyppisiä kirjoja, mutta luettuani Outolintua aloin empimään. Sinänsä tarina on todella viihdyttävä ja siinä on mielenkiintoinen päähenkilö. Vastoinkäymisiä heitetään tärkeiden henkilöiden eteen sopivin väliajoin ja orastava rakkaus nyt vain on todella kutkuttavaa luettavaa.

Tarinan vahvuuksista huolimatta päädyin jatkuvasti voivotteleman sitä, että ihmisten jako viiteen ryhmään kuulostaa vain niin uskomattoman lapselliselta ja typerältä - siis koko idea ja ryhmien nimet. Suomennos voi toki olla osasyynä tähän: yleensä se, mikä kuulostaa hölmöltä suomeksi ei välttämättä ole sitä englanninkielellä. Toisaalta kirjassa moni henkilö tuntuu käyttäytyvän täysin oman ryhmänsä strereotypian mukaisesti, joten ei kaikkea voi suomennoksen piikkiin laittaa. Ehkä tilannetta olisi helpottanut, jos kirjailija olisi edes vähän vihjaissut, miten ylipäätään ollaan päädytty tuollaiseen tilanteeseen, että ihmisiä on alettu jakaa ryhmiin, joilla on tarkat käyttäytymisnormit. Nyt kaikki kuitenkin vaikutti liian epäuskottavalta.

En kuitenkaan urputa liikaa, sillä viihdyin kirjan parissa oikein hyvin ja tarina vei mukanaan. Muutamia melko jännittäviäkin hetkiä kirjassa oli - tällä kertaa varsinkin ihastumisen huuma nosti syketasoani;)

Kustantajan esittelysivulle pääset tästä.

Blogikollega luki kirjan alkukielellä, arvioon pääset tästä.




2 kommenttia:

  1. Hain juuri eilen sarjan toisen osan kirjastosta. Olen lukenut parempaakin dystopiaa, mutta ensimmäisessä oli kyllä vetovoimainen juoni. Minua ei tuo ryhmäjaon epäuskottavuus niin vaivannut, mutta onhan tietysti aika epätodennäköistä, että tuollainen ikinä oikeasti toteutuisi. Sinänsä kirja ei tarjonnut mitään kovin uutta, mutta uskon viihtyväni myös kahden muun osan parissa.

    VastaaPoista
  2. Mä aloin juuri lukea tuota ja niitä yhtäläisyyksiä Nälkäpeliin on tosiaan huvittavan paljon. Ensinäkemältä se ärsytti, mutta nyt päätin vain olla välittämättä ja heittäytyä viihteen pariin. Ihastumisen huuma on juuri se mitä nyt kaipaan, joten tämä lienee oikea kirja siihen tarkoitukseen:)

    VastaaPoista