sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Valosta valoon



Vigdís Grímsdóttir
2001 suom. 2004
168 s./Johnny Kniga


Tarinan keskiössä ovat Lenni-isä, kuollut Magdalena-äiti ja Rósa-tytär. Mutta myös Rósa Cordova, salaperäinen ja kaunis nainen kuvassa, jonka Lenni on pienenä poikana leikannut irti lehdestä, ja jonka mukaan tytär on nimensäkin saanut. Sitten vielä on Róbert ja Helena, joiden luokse pikku-Rósa jää asumaan, kun Lenni lähtee maailmalle etsimään Rósa Cordovaa. Ei myöskään sovi unohtaa Rósan parasta ystävää Lúnaa, joka on tuki ja turva monenkin asian suhteen. Ja sitten on kyllä vielä muutama muukin.

Valosta valoon on melko hämmentävä kirja. Ja silti helposti lähestyttävä ja miellyttävä lukea, raikaskin. Ja kuitenkin tarinaa lukee hieman epäluuloisena, että apua, mitä tässä oikein tapahtuu, mitä nämä ihmiset oikein tekevät. Lukijana minun oli todella vaikea uskoa monia ratkaisuja, joihin kirjan henkilöhahmot päätyvät onnea ja rakkautta etsiessään. Ja toisaalta kaikki on kuitenkin ihan päivänselvää, uskottavaakin. Ei kirjasta oikein voi kertoa mitään muille, tämä on ehdottomasti tarina, johon pitää itse tutustua alusta loppuun.

Jos ranskalaisesta kirjallisuudesta aina sanotaan, että se on hieman vinksahtanutta, niin osaan tämän kirjan jälkeen kuvitella, että niin on myös islantilainenkin. Siis se laatukirjallisuus mitä käännetään suomeksi. Valosta valoon on kaikessa kummallisuudessaan positiivinen lukukokemus, ja trilogian avausosana se jättää tunteen, että ehkä ne jatko-osatkin on luettava.

Osallistun kirjalla sekä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen ja valloitan siis Islannin. En muista lukeneeni aikaisemmin islantilaista kirjallisuutta, ja kirjan valitseminen tuottikin hankaluuksia. Onneksi Suketus riensi apuun ja suositteli Vigdís Grímsdótteria. Onko muilla suositella islantilaista kirjailijaa/kirjaa erityisen hyvänä lukukokemuksena?

4 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa kovasti islantilainen kirjallisuus jota olen lukenut suhteellisen vähän. Tämä alkoi kiinnostaa, ikkunani Eurooppaan onkin Islannin suhteen tässä haasteessa avaamatta vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, näissä kummallisissa kirjoissa on yleensä se positiivinen puoli, että ovet lyhyitä, joten koko ikää ei sitten mene lukiessa, jos ei vaikka lukumaku kohtaakaan kirjan kanssa.

      Poista
  2. Hauska kuulla, että vinkistä oli apua, vaikka hämmennys seurasikin! Aina välillä se on varsin positiivista olla vähän hukassa :D

    Jatko-osatkin ovat muistaakseni ihan hyviä, jommassakummassa (tai molemmissa) ollaan pääasiassa Yhdysvalloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, saas nähdä onko tämä Ib Michaelin trilogiaan verrattavissa oleva sarja, jossa samat henkilöt eivät enää seikkaile. Tai jotenkin Valosta valoon kertoi "kaiken" siinä olleista henkilöhahmoista, enkä oikein osaa kuvitella millainen jatko-osa sitten olisi. Sitten toki, jos kerrotaan vaikka lapsien vaihteista tms. niin se on jees.

      Poista