Monika Fagerholm
1994 suom. 1994
335 s./Otava
Kylläpäs nyt kävi kerta kaikkisen huonosti. Melko lailla inhosin Fagerholmin rakastettua kirjaa, vaikka suunnitelmissa oli uuden kirjarakkauden löytäminen! Pettymykseni kuvailuun ei sanat riitä, suorastaan kauhistuin, kun huomasin miten pitkästyttävä ja tylsä tarina kaiken kaikkiaan oli. Luin sitä yli viikon, vaikka minulla oli talviloma ja lukuaikaa rutkasti.
Ihanat naiset rannalla -kirjassa tutustutaan erään kesäparatiisin asukkaisiin 1960-luvulla. Valkoista huvilaa asuttavat vedenneitomaisen kaunis Bella ja hänen miehensä Kajus sekä pikku-Thomas. Naapurissa olevaan huvilaan muuttaa rikas ja kaikkia kovasti kiehtova Enkelin perhe, johon kuuluu ihastuttavan räväkkä äiti-Rosa, perheen isä Gabbe sekä tyttäret Nina ja Renee. Ja pyöriihän siinä pihapiirissä muitakin perheitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tärkeitä päähenkilöiden elämän kannalta. Tarinan keskiössä paistattelevat tosiaan perheen äidit Bella ja Rosa, jotka ystävystyvät muutaman kesän aikana ja haaveilevat yhdessä toisenlaisesta - vähemmän keskinkertaisesta - elämästä jossain muualla. Toisaalta perheen lapsetkin vilahtelevat kertomuksessa: he seikkailevat pitkin maita ja mantuja, viettävät lupsakoita kesäpäiviä milloin mitäkin puuhaillen. Välillä leikki loppuu kesken, kun lapset yrittävät ymmärtää aikuisten monimutkaisia mietteitä elämästä ja muusta.
Missäköhän kaikki meni vikaan? Minä sain tarinan punaisesta langasta kiinni ihan loppumetreillä. Aluksi ajattelin jo peruvani negatiivisimmat mietteeni kirjasta ja kommentoida kirjaa neutraaleilla sanoilla kuten "ihan kiva" ja "perus kolmentähden kirja", mutta ei saa huijata itseään. Ennen tarinan loppupuolta luin eteenpäin silkasta tahdonvoimasta ja yritin vakuutella itselleni, että kyllä 300-sivuinen kirja joskus loppuu. Eniten tökki se, että en oikein saanut yhteyttä henkilöhahmoihin. Sivu toisensa jälkeen tuntui siltä, että (minun mielestäni) olennaisia asioita jätettiin kertomatta ja sitten taas niistä kovin epäkiinnostavista asioista jauhettiin tarpeettomankin paljon. Olisin esimerkiksi halunnut joskus kuulla mitä Bella ja Rosa keskenään keskustelivat, mutta nämä naisten elämän kannalta tärkeät keskustelut kuitattiin lauseilla tyyliin "Ja he puhuivat monta tuntia kaikesta." Mutta totta kai lasten purjehtimisesta ja metsäleikeistä kerrotaan juurta jaksaen. Perheiden kesänvietosta kertova tarina oli lopulta niin yksitoikkoinen, että en saanut siitä tarpeeksi irti.
Sinänsä kuitenkin mielenkiintoinen teos, että monia asioita voi tulkita rivien välistä: esimerkiksi aikuisten tunnetiloista sai kiinni jonkun verran, vaikka niistä ei kerrottukaan. Silti taisin kirjaa lukiessani olla sellaisessa mielentilassa, että olisin kaivannut kertojan roolissa olevalta henkilöltä monessa mielessä enemmän. Ja toisaalta mielenkiintoinen teos, että yksinkertaisesta kirjoitustyylistä huolimatta kirja tuntui niin raskaalta ja laahaavalta:D Vaikka melkoista hiljaiseloahan tuollaisen kesäloma-asumisen on täytynyt ollakin 1960-luvulla, joten ehkä kirjan kirjoitustyyli ja ajankuva kuitenkin kohtaavat oivaltavasti?
Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? En tällä kertaa. Tosin voi hyvinkin olla, että tämä teos avautuisi toisella tapaa uudella lukukerralla, joten ehkä vuosien päästä on annettava kirjalle toinen tilaisuus. Jatkan kuitenkin Monika Fagerholmista tykkäämistä, sillä hänen kirjansa Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista lukukokemuksistani ja Diivakin oli mieleeni. Pieni aarre tarinaan sisältyy kuitenkin kertojan tyylin muodossa: hän pomppaa välillä asiaa x käsitellessään tulevaisuuteen (joskus viiden minuuutin päähän, joskus vuosien päähän) ja tekee pienen paljastuksen tyyliin "mutta tällä pienellä riidalla ei kohta ole enää mitään merkitystä, sillä puolen tunnin päästä sauna melkein palaa ja kaikki osallistuvat sammutustöihin sopuisana rintamana." Nuo tarinaan upotetut pätkät saavat todellakin mielenkiinnon syttymään! (En taaskaan jaksanut selailla kirjaa etsien noita pieniä helmiä, joten esimerkkilauseeni on itse kyhätty:))
Ihanat naiset rannalla voitti Runebergin palkinnon vuonna 1995.
Luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haastetta.