maanantai 2. tammikuuta 2012

Tänäkin vuonna luetaan!

Voi miten sormet niin mielellään näpyttelisivät lukulistoja tällekin vuodelle! Yritän kuitenkin parhaani mukaan vastustaa kiusausta, koska olen listahirmu siinä määrin, että yrittäisin kuitenkin orjallisesti suorittaa sitä(kin) listaa. Nyt haluaisin kokeilla spontaania kirjanbongailu, sillä viime vuosi oli täynnä haasteita ja omia lukupakkomielteitä:) Fiilistelen uutta vuotta kuitenkin siinä määrin, että vähän pohdiskelen, mitä sitä voisi 
mahdollisesti lukea.

Minulla on jo kolmen neljän vuoden ajan ollut tapana lukea kirjoja erilaisilta kirjalistoilta. Blogiin asti olen tuonut vanhemman listan Tuhat vuotta - sata kirjaa sekä tuoreemmat Keskisuomalaisen ja Guardian-lehden listat. Näitä ikuisuusprojekteja pääsisin hieman eteenpäin, jos tarttuisin muutamiin jo pitkään kiinnostaneisiin kirjoihin. Listoilta minua kiinnostaa (juuri nyt) erimerkiksi Peppi Pitkätossu, Hamlet, Vanhus ja meri, Garpin maailma, Rautatie, Luolakarhun klaani, Kuin surmaisi satakielen ja Lolita.

Tänä vuonna olisi tarkoitus lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta, perustinhan ihan haasteenkin moista toimintaa tukemaan. Yritän löytää omia tulevia suosikkeja kotimaisen kirjallisuuden piireistä ja uskoisin ainakin seuraavien kirjailijoiden puhuttelevan minua lukijana: Anna-Leena Härkönen, Virpi Hämeen-Anttila, Bo Carpelan, Monika Fagerholm, Joel Haahtela, Leena Krohn ja Mika Waltari.

Tietenkin osansa lukupinossa saavat ihanat mielenkiintoiset uutuudet ja muut yllättäen vastaan tulevat kirjatuttavuudet. Kevään kirjaluetteloita selaillessani tein jo muutamia minua mahdollisesti kiinnostavia löytöjä, mutta enhän minä niitä enää muista! Viime vuoden uutuuksistakin on vielä moni kirja lukematta! Kleopatra, Piiat, Tuulen nimi ja Vapaus odottavat lukijaansa vieläkin.

Osa vuoden kirjakiintiöstä tulee teijän lukijoiden vinkkailemista kirjoista. Osaksi synttäriarvonnan yhteydessä annetut kirjasuosittelut tukevat kotimaisen kirjallisuuden haastettani ja moni vinkattu kirja tuottaa ruksittavaa klassikkolistoillakin.

Tarkoituksena olisi lukea kirjoja enemmän suosikkikirjailijoiltani. Viime vuonna en esimerkiksi lukenut juuri ollenkaan vanhojen tuttujen kirjoja, vaan huitelin menemään uusilla tuttavuuksilla. Jo on kumma jos en saa aikaiseksi tartuttua esim. John Irvingin, Margaret Atwoodin tai Ian McEwanin kirjoihin.
Viimeinen luku ensi vuoden kirjapinossa muodostuu Maailmanvalloitus -haasteen muutamasta kirjasta. Muut kirjabloggaajat ovatkin jo ahkerasti valloittaneet maailmaa lukien ja nyt minäkin aion liittyä tähän hilpeään seuraan. Minun olisi kuitenkin tarkoitus edetä maltillisesti eteenpäin ja panostaa haasteeseen ehkä kerran kuussa. Ennen haastekirjan lukemista aion katsastaa valloitettavan maan kirjallisuutta, muistella mitä olen aikaisemmin lukenut ja miksi. Mukavuusalueelta ei tarvitse ihan heti poistua, koska aloitan urakkani Pohjoismaista ja etenen siitä pikkuhiljaa muuta Eurooppaa kohden.

Nyt sitten vain spontaanisti kirjoja valitsemaan!;)

4 kommenttia:

  1. Vanhus ja meri sekä Kuin surmaisi satakielen ovat minullakin suunnitelmissa. Kimppaluku?

    Hyvän kuuloisia suunnitelmia muutenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Spontaani kirjabongailu kuulostaa hyvältä, sitä koitan itsekin harrastaa. Lupauduin Morren Kuuden kovan kotimaisen haasteeseen ja pari lukupiiriä tietysti määrittää lukemista jonkin verran, mutta ei sitten muuta.

    Minäkin haluaisin lukea enemmän kotimaista, mutta en nyt uskaltaudu mukaan haasteeseesi virallisesti. Seuraan kuitenkin tiiviisti ja luulen sen kyllä inspiroivan lukemistani.

    Tänä vuonna yritän panostaa myös scifiin, sillä olen lukenut sitä erittäin satunnaisesti.

    Lisäksi toivon saavani luettua oman hyllyni kirjoja ja varailevani vähemmän uutuuksia kirjastosta. Saas nähdä kuinka näille uuden vuoden lupauksille käy...

    VastaaPoista
  3. Suosittelenpa sinulle Garpin maailmaan tarttumista (ja pian!). Itselleni se oli aikoinaan aika huikea lukukokemus =)

    VastaaPoista
  4. Suketus: Vinkkaapa, kun olet suunnittelemassa Vanhus ja meri -kirjan lukemista. Ei kuitenkaan ihan vielä, pyydän! Loppuvuosi meni niin tiiviisti palkittuja kirjoja lueskellen, että nyt on hetki vain luettava mitä mieleen juolahtaa:)

    Lukutoukka: Kasapäin vaativia lupauksia:) Tuo "luo oman kirjahyllysi kirjoja" olisi hyvä suorittaa tässäkin taloudessa, mutta se tuntuu vain niin yksinkertaisen vaikealta.

    Katri: Täytyy tosiaan vain TARTTUA siihen joku päivä, eikä analysoida lukufiilistä liikaa. Yhden Irvingin luettuaan haluan yleensä pitää taukoa, mutta nyt se tauko on jo kestänyt yli kaksi vuotta.

    VastaaPoista