sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kärpästen herra




William Golding
1954 suom. 1960
336 s./Otava


Joukko englantilaisia koulupoikia pelastautuu autiolle saarelle, kun heitä kuljettanut lentokone ammutaan alas sodan tiimellyksessä.

Aluksi pojat ovat innoissaan vallitsevista olosuhteista: yksikään aikuinen ei ole määräilemässä heidän tekemisiään vaan he saavat uida ja leikkiä ja juosta pitkin saarta juuri niin paljon kuin itse haluavat. Pelko alkaa kuitenkin pian hiipimään poikien elämään ja kauheita asioita tulee tapahtumaan.

Tämä klassikko on ollut must-read-listoillani jo vuosia. En tiedä miksi olen ollut kiinnostunut juuri tästä teoksesta, en nimittäin tiennyt etukäteen mitään kirjan aiheesta. Kärpästen herra on
julkaistu mm. osana Keskiyön kirjastoa, joten tiesin odottaa jotain jännitykseen liittyvää. Olen lukenut muutamia "sarjaan" kuuluvia kirjoja, joten olisihan minun pitänyt muistaa etteivät mukaan päässeet kirjat välttämättä edusta stereotyyppistä jännitystä, vaan ovat melko pohdiskelevia mitä tulee esimerkiksi ihmisen julmuuteen. Tarinassa seurataan miten hyvinkasvatetuille pojille käy, kun mitkään säännöt eivät kontrolloi heidän käyttäytymistään ja miten inhimillisyys salakavalasti häviää. Tarinassa käy myös hyvin ilmi, miten tietynlaiset ihmiset tuntuvat päätyvän aina tietynlaisiin rooleihin tietynlaisissa porukoissa.

Alkuasetelma oli varsin mielenkiintoinen ja olin innoissani kun tarina otti heti tuulta alleen. Loppujen lopuksi kirja oli kuitenkin hieman pitkäveteinen ja hitaasti etenevä. Poikien kohtalo jaksoi kiinnostaa loppuun asti, mutta muuten niputtaisin lukukokemuksen ryhmään no-tulipahan-luettua-mutta-en-kai-olisi-menettänyt-mitään-vaikka-olisin-jättänyt-lukemattakin...

Golding sai Nobelin palkinnon vuonna 1983 ja Kärpästen herraa pidetään kirjailijan pääteoksena.

7 kommenttia:

  1. Kärpästen herra on kyllä poikkeuksellisen mieleenjäävä kirja! Taisin lukea pari muutakin Goldingin kirjaa kun se teki niin suuren vaikutuksen, mutta muut eivät kolahtaneet...

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, saattaa olla, että olisin tavoittanut kirjan hienouden paremmin jonain toisena vuodenaikana. Kesäkirjana en kyllä oikein tätä näe enkä ehkä antanut sille sen tarvitsemaa "laatulukuaikaa":) Muihin Goldingin kirjoihin tuskin tulee tartuttua tämän elämän aikana.

    VastaaPoista
  3. Itse olen lukenut tämän kirjan jonkinlaisena pakkolukemisena ja nyt mietinkin, missä. Iltalukiossa äidinkielen lukutehtävänä?

    Liitän tähän ahdistavan tunteen, semmoisen sivustaseuraajan osan. Voimattomana vain ihmetteli, miten yksi poika voi manipuloida muita ja miten joku valikoitui uhriksi.

    Ehkä Norjan tapahtumat vaikuttavat tämänhetkiseen ajatteluuni. Osa kirjaan liittyvistä muistikuvistakin saattaa olla vääriä tai ainakin värittyneitä. Pitäisiköhän kirja lukea uudestaan?

    VastaaPoista
  4. Minunkin listassani ollut aika kauan, ja jatkaa yhä siellä olemistaan :)

    VastaaPoista
  5. Kattojen yli: Olisi ollut mielenkiintoista lukea tämä niin, että olisi pitänyt ihan analysoida tapahtumia. En oikein sitä tee lukiessani "siviilissä". Tai siis pidän kaikkia tarinoita tarinoina ja jotenkin hyväksyn tapahtumat sellaisina kuin ne ovat enkä ajattele kovastikaan, että mikä esimerkiksi on johtanut siihen että näin tapahtui yms. Tämä yksioikoinen lukeminen kaventaa lukukokemusta ihan varmasti tietyissä kirjoissa ja uskonkin, että ihmisillä, jotka analysoivat kirjaa samalla kun lukevat sitä, pääsevät nauttimaan kirjasta tietyssä mielessä enemmän.

    Kirjahiiri: Minä puolestani mietin täällä, että pitäisikö kirjasta tehty elokuvakin katsastaa ns. samaan syssyyn...

    VastaaPoista
  6. Itse koukutuin tähän, vaikka muistan, että koulussa luettiin myös pakolla. Nuorempana luin useamman kerrankin, pitänee kaivaa hyllystä jälleen.

    VastaaPoista
  7. Kirjat on kyllä jänniä. Sama kirja saattaa toiselle olla kovinkin pakkopulla ja toiselle teos johon palata uudelleen ja uudelleen. On se jännä:)

    VastaaPoista