perjantai 29. huhtikuuta 2011

Seitsemästä asiasta

 
Lukuisa-blogin Laura ilahdutti päivääni tällä pienellä tunnustuksella. Kiitos! Olen kertonut 7 asiaa itsestäni jo tammikuussa, mutta nyt on ilmeisesti uuden setin aika. 
 
1. Edellisellä kerralla valittelin olevani täysin uutispimennossa, mutta nyt tilanteeseen on tullut muutos! Katsoin vaalivalvojaiset muutama viikko sitten ja sen jälkeen olen pyrkinyt edes joka kolmas päivä katsomaan uutiset. Edelleen se on hieman vaikeaa ja vaatii todellisia ponnisteluja, mutta toivottavasti se koukkuuntuminen tapahtuu pian;)
 
2. Latasin eilen mp3-soittimeeni Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -äänikirjan ja toivon sen kannustavan minua ulkoilemaan enemmän yksikseni. Mieluiten lenkkeilisin aina kaverin kanssa, mutta koska se ei aina ihan käytännönsyistä ole mahdollista, yritän kokeilla tätä tapaa.
 
3. Haaveilen jo syksyn dvd-boksihankinnoista. Tällä kertaa olisi mukava aloittaa syksy esimerkiksi CSI Las Vegasilla tai Teho-osastolla. Molempiahan on tullut lukemattomat tuotantokaudet eli katsottavaa olisi molemmissa.
 
4. Odottelen jo innolla Scandinavian Music Groupin uusinta levyä, joka julkaistaan toukokuussa. Luen paljon ja katson leffojakin jonkin verran, joten musiikki jää hieman vähemmälle huomiolle. En siis osaa lukea ja kuunnella musiikkia samaan aikaan. Tänä päivänä en oikein tiedä mistä lähtisin etsimään itselleni musiikkia, kun valinnanvaraa on niin paljon ja aikaa kuuntelulle ei niinkään. Siksi olen pitäytynyt samoissa vanhoissa suosikeissani jo vuosia.
 
5. Kesän ehdoton kupliva suosikkini on Fresita, jota aion siemailla huomennakin. Kunpa Alko ei olisi vielä myynyt kaikkia loppuun. Muuten täytyy ottaa käyttöön suunnitelma-B, jota ei ole.
 
6. Pohdinpa tänään, että kesä on yksinkertaisesti liian lyhyt kaikkien kesäpuuhaideoiden toteuttamiseen. Aion silti yrittää:) Työaika nykyisessä työpaikassani mahdollistaa kyllä kaikenlaiset iltapuuhailutkin, joten aikaa tulee olemaan enemmän kuin viime kesänä.
 
7. Kohta lähden ostamaan city-tennareita, jotka toivottavasti näyttävät hyviltä siistien vaatteiden kanssa, mutta ovat tarpeeksi hyvät taivaltaa pitkiäkin matkoja.  
 
Ihastuttavia blogeja Lukuisan lisäksi löytyy mm. seuraavilta henkilöiltä:

Cathy  & Humisevalla Harjulla -blogi
Raisa & Kirjaurakka 2011 -blogi
Sanna & Luettua-blogi
Riina & Riinan lukuisat kissanpäivät -blogi

4 kommenttia:

  1. Suunnitelma B: Fresitan tilalle suosittelen vadelmakuohria tai NVY:ä.

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä Sonja! Hauskaa lukea bloggaajista asioita, vaikka olisivatkin ihan normaaleja juttuja :--)

    Minäkin olen melko huono seuraamaan uutisia nimenomaan televisiosta. Laatulehteä eli Iltalehteä tulee kyllä netin kautta seurattua oikeastaan päivittäin :D

    VastaaPoista
  3. Tosca: Täytyy laittaa tuo vadelmakuohari muistiin. Toivottavasti näitä piknik-tyyppisiä kokoontumisia on tässä muulloinkin kuin nyt vapppuna. Vaikka meidän piknik onkin parvekkeella:) NVY:tä olenkin muutaman kerran nauttinut, hyvää on!

    Laura: Kokeilin tuota lehdestä lukemista, mutta sattumoisin hyppäsin aina yli kaikki politiikka-aiheiset jutut ja siirryin suoraan Jordan-juoruihin:D

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia haasteesta, kirjoitinkin sen jo heti eilen. :) Hyvää vappua!

    VastaaPoista