torstai 7. huhtikuuta 2011

Day 07 – Most underrated book

En ole kovin selvillä siitä, millainen maine milläkin kirjalla on: mikä on arvostettu kirja ja mikä ei. Ei tietenkään ole olemassakaan kirjaa, joka ei jakaisi mielipiteitä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että aliarvostettu kirja voisi olla esimerkiksi Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja.

Toki Juoppohullut ovat rakastettuja kirjoja "tietyissä piireissä", mutta ne ihmiset, jotka eivät kirjasarjasta pidä välttelevätkin sitä kovin ottein. Huumoria on tietenkin monenlaista ja se mikä sopii toiselle ei sovi sitten toiselle. Jokainen itse tietää mitä kantti kestää ja mitä ei. Mutta. Oli Vuorisen sarjasta mitä mieltä hyvänsä, niin on silti pakko myöntää, että on mahtavaa, että joku kirjoittaa kirjoja, jotka saa ihmiset n a u r a m a a n.

Olen kuullut kymmenistä ihmisistä, jotka ovat lukeneet kirjaa vedet silmissä, vatsaa pidellen. Muutamia sellaisia lukuhetkiä olen saanut olla todistamassakin. Ei voi kuin nostaa hattua, että joku pystyy kirjoittamalla naurattamaan suurta väkijoukkoa jokaisella sivulla. Ei nimittäin todellakaan mikään helppo homma. Toki on kirjoja, joiden jutuille voi hyväntahtoisesti hörähtää muutaman kerran tai hihitellä hyvillä mielin. Mutta sellaista naurunremakkaa, mitä Juoppohullu-sarja on ihmisissä aiheuttanut, ei vain ole tullut vastaan.

Olen itse lukenut Juoppohullun päiväkirjan (ensimmäisen osan) ja viihdyin sen parissa mainiosti. Hyvät naurut sain monestikin, mutta mitään vannoutunutta fania minusta ei tullut. Sarjoja välttelevänä en toistaiseksi ole palannut sarjan muihin osiin, vaikka ne kirjahyllystämme löytyykin.

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja löytyy KSML:n listalta, että siinä mielessä ei ole aliarvostettu. Nimi on jotenkin luotaantyöntävä, niin en ole tuntenut vetoa tätä kohtaan. Lupailusi naurunremakasta saa minut kyllä uteliaaksi. Pitääpä pitää tämä mielessä ja nostaa luettavien listalle! :)

    VastaaPoista
  2. Muistelinkin, että tämä on jossain listalla tullut nähtyä:) Uskoisin, että tietynlaiset ala-arvoisuusfiilikset juontavat juurensa asiakaskohtaamisista. Jotkut haluaisivat kovasti antaa hauskan ja mukaansatempaavan kirjan miehelle, joka ei lue ikinä mitään, mutta harva tähän kuitenkaan uskaltaa tarttua, koska nimi on mitä on ja kuvitus on mitä on ja kirosanat vilkkuvat tekstissä. Siinä ei kovinkaan usein auta tarinat tutuista ja tuttujen tutuista, jotka ovat innostuneet kirjoista nimenomaan Vuorisen takia.

    VastaaPoista