sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Minä+7



Tällainen tulla tupsahti Luettua -blogista. Tattista vaan päivänpiristyksestä!
Pelin henkeen kuuluu paljastaa 7 asiaa itsestä.

1. Voisin syödä viikottain tomaatti-mozarella-basilika-leipiä. Ja itse asiassa syönkin. Ainekset joudun ostamaan salassa poikaystävältä, jonka mielestä tämä addiktio ei voi päättyä hyvin. Ja ei se varmaan päätykään. Luultavasti kyllästyn joku päivä niin pahasti etten voi ikinä enää syödä yllämainittuja ruoka-aineksia.

2. Kun näen jonkun roskaavan, tulen vihaiseksi.

3. Haluaisin kirjoittaa päivittäin muutamat lauseet tekemisistäni Paulo Coelhon Viisaus-kalenteriin, mutta en vain jaksa. Onneksi kirjoitan sentään muutaman kerran viikossa. 

4. Haaveilen muiden ihmisten komeroiden siivoamisesta. Omat komerot on niin monta kertaa tarkastettu, ettei mitään poisheitettävää tai kierrätettävää enää löydy.

5. En ikinä jaksa katsoa uutisia ja se hävettää aina kovasti, kun satun muistamaan koko asian. Uutisboikotti johtaa nopeasti siihen, etten ikinä tiedä mitä missäkin tapahtuu. Kuulen aina viimeiseksi kaikesta:)

6. Tykkään katsella muotiin liittyviä kuvakirjoja. Esimerkiksi Sex and the City -sarjaan liittyvät kirjat ovat kovasti rakastettuja. Muotimaailmaan liittyviä chic lit -kirjoja en kuitenkaan jaksa lukea.

7. Haluaisin pitää enemmän lautapeli-iltoja kavereiden kanssa. Valitettavan usein on käynyt niin, että monet olisivat kutsuneet itsensä meille, mutta meillä on ollut muita suunnitelmia. Ehkä tilanne ratkeaisi positiivisesti niin, että itse kutsuisin porukan kokoon - ehkä jo ensi viikonloppuna:) 

Lopuksi lausahdan muutamille blogeille että onpas teillä kivat blogit ja käyn niitä mielelläni lukemassa.

Vapiseva nainen




Siri Hustvedt
2009 suom. 2011
240 s./Otava


Siri Hustvedt on pitämässä isälleen muistopuhetta, kun hän joutuu oudon vapinan valtaan. Kirjailija haluaa selvittää mikä hänessä on vikana ja näin alkaa matka neurotieteen, psykiatrian ja psykoanalyysin maailmaan. Hankkiessaan taustatietoja edelliseen romaaniinsa Hustvedt opiskeli lääkeaineoppia, osallistui aivotieteen luennoille ja luki tutkielmia erilaisista sairauksista. Kirjailijalla riittää omakohtaisiakin kokemuksia vapinakohtauksien lisäksi: lapsesta asti vaivannut migreeni ja muille ihmisille tapahtuvien asioiden vahvasti kokeminen omassa ruumiissaan johtavat siihen, että asioista on otettava selvää. 

Vapiseva nainen on mielenkiintoinen, mutta hieman raskas kirja. Aiheet eivät ole helpoimmasta päästä - olisi kai toivottavaa, että lukija olisi opiskellut hieman psykologiaa tai lääketiedettä. Näistä asioista kiinnostuneet saavatkin varmasti kirjasta enemmän irti kuin tavalliset pulliaiset. Jotain Hustvedtin kirjoitustaidoista kuitenkin kertoo se, että kirja onnistuu vaikeudestaan huolimatta olemaan mukaansa tempaava. Kirja sisältää otteita lääketieteen historiasta ja eri koulukuntien mielipiteitä eri sairauksista. Mielenkiintoisen lisän tarinaan tuo erilaiset potilaskertomukset. Paljon on maailmassa sairautta, sellaista minkä syvintä olemusta ei ole vielä saatu selvitettyä. Lukukokemuksen jälkeen jäi tunne, että tällaisia kirjoja voisi lukea lisääkin. Hustvedtin muihin kirjoihin on myös ehdottomasti tutustuttava.

En valitettavasti tehnyt kirjalle kunniaa lukutavallani. Tässä on kirja, joka ansaitsisi tulla luetuksi yhteen putkeen. Kirjassa ei ole kappalejakoa, joten mikä tahansa kohta on huono kohta jättää kirjanmerkki. Alku oli lupaava ja sain luettua 100 sivua yhtenä päivänä, mutta sitten alkoi muut hommat painaa päälle. Saman tien menetin otteen kirjasta ja keskittymisen herpaantuessa sairauskertomukset muuttuivat sillisalaatiksi. Kun huomaa ajattelevansa muita asioita, peli kirjan suhteen on menetetty. Toimikaa te muut lukijat fiksummin!

Kiva sattumakin kävi kirjaa lukiessa: Hustvedt kertoo pahan käden -syndroomasta, jossa oikea käsi toimii normaalisti, mutta vasen käsi vaikeuttaa elämää. Jos oikea käsi esimerkiksi ajattelee nostavansa halon laittaakseen sen uuniin niin vasen käsi paiskaakin sen seinään. Katsoimme poikaystävän kanssa Housen viidennen tuotantokauden viimeistä jaksoa ja siinä potilaana oli tuollainen pahan käden omaava henkilö. Ennen kuin House ehti kertoa tiimilleen mikä potilasta vaivaa, oli Sonja jo ehtinyt saada poikaystävän tilanteen tasalle kertomalla sairaudesta ja antamalla muutamia esimerkkejä. Kyllä kirjoja kannattaa lukea:)

P.S. Tämä lukukokemus johti myös Minihaasteen ensimmäisen osan suorittamiseen. Hustvedtiin tutustuminen on alkanut.

torstai 27. tammikuuta 2011

Miehet jotka vihaavat naisia


Stieg Larsson
2005 suom. 2006
541 s./WSOY


Sen suurempia esittelyjä Larssonin Millenium-trilogian ensimmäinen osa tuskin tarvitsee. Hassu juttu, mutta kirjojen suursuosiosta huolimatta olen onnistunut elämään jonkinlaisessa kuplassa, sillä kirjan juonikuviot olivat minulle luku-urakan alussa täydellinen yllätys. Niinpä en mielelläni paljasta turhan paljon kirjan tapahtumista ja sen henkilöistä nytkään, jotta muutkin pääsevät jännittämään tarinan parissa. Kirjan alussa toimittaja Mikael Blomkvist on joutumassa vankilaan kunnianloukkauksesta. Hän on kirjoittanut pieleen menneen paljastusjutun teollisuuspohatta Wenneströmistä. Samaan aikaan erään suuryrityksen entinen johtaja Henrik Vanger pyytää Blomkvistiä selvittämään minne hänen veljentyttärensä katosi sukusaarelta vuonna 1966. Mysteeriä selvittämään liittyy muutaman mutkan kautta vertaansa vailla oleva hakkeri Lisbet Salander.

Mistään muusta kirjasta ei ole tullut juteltua asiakkaiden kanssa yhtä paljon kuin tästä. Niinpä onkin vähän surkuhupaisaa, että vasta nyt päädyin tämän kirjan pariin. Jostain syystä en osaa lukea niitä kaikkein eniten puhuttavia kirjoja tuoreeltaan. Ajattelen helposti, että ehtiihän tuon myöhemminkin. Ja pikkuhiljaa kasaan kirjalle hirveät odotukset ja alan kärkkymään sitä täydellistä hetkeä kirjan korkkaamiselle. Odotan ja odotan ja kaikki päättyy lopulta siihen, että luen kirjan sitten kun se on muille jo vanha juttu.

Pidin kirjasta ja niin olin arvellutkin käyvän. En usko, että runsaasti suosiota niittänyt jännityskirja voisi muunlainen ollakaan. Juonenkulku on helposti lähestyttävä niille, jotka lukevat vain sen yhden kirjan vuodessa. Kirja on tarpeeksi pitkä, jotta henkilöihin ja heidän menneisyyteensä voidaan syventyä vähän tarkemmin. Kirjan aiheet ovat tarpeeksi hätkähdyttäviä, joten lukija ei ehdi kyllästymään. Luen jonkin verran jännityskirjoja, joten jotkut tarinan osaset tuntuivat kovin tutuilta ja ehkä loppuun kolutuiltakin. Pitää toki muistaa, että toimiviksi todetut jutut kierrätetään kirjasta toiseen. Kiitokset siis Larssonille siitä, että aihe kuitenkin tuntui tuoreelta ja mukaansa tempaavalta. Harriet Vangerin kohtalo kiinnosti minua eniten. Kun tämä klassinen suljetun huoneen mysteeri oli saatu päätökseen, en olisi jaksanut enää keskittyä talousrikosjuttuihin. Pieni mahalasku siis loppua kohden.    

Pidin siitä miten mutkaton lukukokemus kirja oli. Tarina soljui eteenpäin mukavasti enkä ehtinyt pitkästymään. Talousrikoksista voisi halutessaan kirjoittaa todella pitkäveteisesti, mutta tällä kertaa kirjailija on osannut tiivistää hienosti vaikeat (tylsät) asiat. Henkilöhahmoista en pitänyt mitenkään erityisesti, mutta tarinan edetessä päähenkilöt tulivat pikkuhiljaa tutummiksi ja pian huomasin välittäväni heidän kohtalostaan. Ja onhan se kieltämättä hienoa, että kerrankin nainen on kirjoitettu kykeneväiseksi toimimaan mailan kanssa, kun henki on vaarassa.  

Lasiavain-palkinto kirjasta vuonna 2006: "Vuoden paras pohjoismainen rikosromaani."

P.S. Onko monia jännityksen ystäviä, joihin Miehet jotka vihaavat naisia ei olisi iskenyt ollenkaan?

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Haasteita pukkaa

Joka toinen blogi on heittänyt kirjahaasteita kehiin ja kilpailuhenkisenä on suorastaan pakko ottaa osaa edes muutamiin. Fiksuna tyttönä olen kuitenkin tajunnut rajata osallistumiseni kolmeen kirjahaasteeseen, jotta ei menisi ihan överiksi. Ja tavoiteltavaa jää yllinkyllin loppuvuodelle. 

Lue kirja ja katso elokuva -haasteessa pyritään lukemaan 10 sellaista kirjaa, joista on olemassa elokuvaversiokin. Ja sitten luonnollisesti pitäisi katsoa vielä se elokuva. Järjestys on vapaa, mutta itse tykkään aina tutustua ensin kirjaversioon. Aluksi ajattelin, että tämä on helppo nakki, mutta eihän se olekaan. Minulla on kyllä kymmeniä elokuvia katsomatta, joista olen jo lukenut kirjaversion. Tilannetta mutkistaa kuitenkin kummasti se, että molemmat versiot pitää kokea tänä vuonna. Nyt pää jyrkyttääkin tyhjänä: en edes tiedä mitä parivaljakkoja voisi ottaa harkintaan. Ehdotuksia? Tämä haaste siis tuskin tulee päätökseensä, mutta ainakin näihin voisin yrittää tutustua: 

Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Larsson: Pilvilinna joka romahti
Mankell: Wallander-sarjan joku kirja
Lander: Tummien perhosten koti
Gilpert: Eat Pray Love

Toinen mielenkiintoinen haaste on 10 klassikkoa. Tarkoituksena on tutustua 10 klassikkoon ja aikaa on 11 kuukautta. Tämän pitäisi sujua mutkattomasti, sillä pyrin lukemaan klassikoita aina silloin tällöin. Vuoden 2011 lukulistassani onkin jo muutama klassikko. Alustavasti listalta löytyy siis seuraavat:  

Golding: Kärpästen herra
Grass: Peltirumpu
Irving: Garpin maailma
Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Orwall: 1984
Stevenson: Aarresaari
Swift: Gulliverin retket
Verne: Matkalla maailman keskipisteeseen

Kolmanneksi suoritettavien listalle päätyi Minihaaste. Haasteita tulee olemaan kuusi vuoden aikana ja jäljellä olevia haasteita ei ole vielä määritelty. Ensimmäinen haaste pitää sisällään tutustumisen kirjailijaan, jonka teoksiin on halunnut tutustua jo pidemmän aikaan, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Tämä antoi hyvän syyn tarttua Siri Hustvedt'in uusimpaan. 

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Kultainen muistikirja




Doris Lessing
1962 suom. 1968
586 s./WSOY


Tarinassa tutustutaan Annaan, joka on vuosia sitten kirjoittanut menestyneen teoksen Sotarintamat. Suosio on johtanut siihen, ettei Anna uskalla kirjoittaa seuraavaa kirjaa. Niinpä hän rustailee muistikirjoihinsa sitä sun tätä. Musta muistikirja käsittelee kirjailijaa itseään, punainen tarkastelee politiikkaa, keltaiseen päätyvät tarinat Annan omista kokemuksista ja sininen toimii päiväkirjana. Kultainen muistikirja on nostettu tärkeäksi kirjaksi varsinkin sen naisnäkökulman takia. Tämä teema näkyikin kirjassa selvästi heti ensi sivuilta lähtien. Kirjan laaja tarina sisältää monenmoisia naiskohtaloita miesten hallitsemassa maailmassa.  

Myönnettävä se on: lukukokemus oli raskas ja suurilta osin puuduttava. Kirjan aihe itsessään ei ole rankka, mutta helpoksi ei ole tämän kirjan lukemista tehty. Kun 587 sivua jaetaan vain 10 kappaleeseen, niin pientä epätoivoa on havaittavissa ainakin tällä suunnalla. Arkipäiväiset väittelyt henkilöhahmojen kesken saattavat paisua 30-40 sivuisiksi ja itse aihe hukkuu jo alkumetreillä. Alussa yritin keskittyä oikein kovasti meneillään olevaan sivuun, jotta varmasti ymmärtäisin kaiken. Sivu loppui ja huomasin, että en ollut pysynyt mukana keskustelijoiden ajatuksenjuoksussa. Älymystön väittelyissä paneudutaan mm. feminismiin, kommunismiin, kylmään sotaan ja Arfikan rotuerotteluun. Isoja asioita joista kannattaisi tietää hieman enemmän, jotta pystyisi heittäytymään mukaan kiivaaksi yltyviin keskusteluihin.

Nyt seuraakin "oiva" esimerkki väittelyiden normaalista kulusta. Itsekeksitty esimerkki saattaa olla hieman yksinkertaistettu, mutta ainakin asia tulee selväksi:) Eli henkilö A ja B keskustelevat. A kysyy B:ltä, että juoko tämä nykyisin maitoa. B vastaa juovansa, vaikka tiedostaakin sen, että maito on kalliimpaa nykyisin. A närkästyy ja kertoo, ettei olisi ikinä uskonut kuulevansa B:n sanovan näin. Sitten puhutaan taas kommunismista ja feminismistä. Jäin jatkuvasti miettimään, miksi B ei olisi saanut sanoa mitä sanoi, mitä A olisi halunnut B:n sanovan mielummin ja miksi ihmeessä asia on sellainen, mistä A närkästyy syvästi. Ja kun lukijana ei ymmärrä miksi kukakin sanoo mitä sanoo, niin samaistuminen jää kyllä puolitiehen.

Enkä voinut sille tunteelle mitään, että monet keskustelut tuntuivat olevan "paljon melua tyhjästä". Jos älymystöön kuuluminen tarkoittaa jokaisesta asiasta väittelyn aloittamista, niin täytyy varmaankin olla iloinen ettei kuulu siihen sakkiin;) Kirjaa olisi minun puolestani saanut lyhentää rankallakin kädellä ilman että sen syvin ajatus olisi kärsinyt. Olisi varmasti korrektia pitää tätä kiinnostavana ja tärkeänä kirjana, mutta minuun sen teemat eivät iske ainakaan tämän kirjan muodossa. Ehkä paneelikeskustelun seuraaminen naisasiasta saattaisi olla minun juttuni, ken tietää.

Mutta heittäydytään positiiviseksi. Kielellisesti kirja on moderni, joten tarinaa ei ollut raskas lukea siinä mielessä. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja lukijana halusin selvittää mitä kenellekin lopulta käy. Annan nuoruusmuistoissa oli sitä ihanaa nostalgiaa, mikä vetoaa minuun aina. Jotain hienoa on koettu jollain epämääräisellä porukalla ja ne ajat eivät enää palaa ja kukaan ei tiedä missä ryhmän jäsenet ovat tänäpäivänä. Pidin siitä, miten lukijalle paljastuu pikkuhiljaa Annan tarina kokonaisuudessaan eri muistikirjojen avulla. Anna on Anna mustassa muistikirjassa, mutta Anna onkin Ella keltaisessa muistikirjassa jne. Näitä tarinoita yhdistelemällä Annan elämäntarina alkoi selviämään.

Nobel-palkinto kirjailijalle vuonna 2007: "Kultainen muistikirja on feministisen liikkeen pioneerityö ja kuuluu kouralliseen kirjoja, jotka vaikuttivat vuosisadan näkemyksiin miehen ja naisen yhteiselämästä."

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kosto - rakkaustarina



Joyce Carol Oates
2003 suom. 2010
157 s./Otava


Hieno pieni kirja. Yksikään lause ei tuntunut turhalta, yhtäkään lausetta en olisi kaivannut lisää. Kaikki lähivuosina lukemani pienoisromaanit ovat olleet onnistuneen intensiivisiä. Niin myös tämäkin. (Monilla kirjailijoilla olisi kyllä paljon opittavaa näistä lyhyemmistä kirjoista: aina ei tarvitse venyttää sitä tarinaa turhan pitkäksi. Niin.) Mutta lukukokemus oli siis hyvä, vaikka on ehkä vähän härskiä sanoa niin, kun tarina kuitenkin muodostuu joukkoraiskauksen uhrin selviytymisen ympärille. Eihän se mukavaa luettavaa ole, minua etoi suurimman osan ajasta. Ja vahva kostontunne jatkoi kasvamistaan, mitä pidemmälle tarinassa pääsin. Hammasta purren etenin sivu toisensa jälkeen, pelkäsin tosissani ettei uhri saa "hyvitystä" kokemastaan.

Kirjassa kolmekymppinen naapuruston miesten mieleen oleva Teena oikaisee pimeän puiston halki 12-vuotias tytär seuranaan. Seuraan lyöttäytyy miesporukka, joka joukkoraiskaa ja hakkaa Teenan henkihieveriin. Seuraa oikeuskäsittely, jossa uhri ei välttämättä olekaan uhri (No sehän oli pukeutunut sellaisiin huorankuteisiin, se oikein kerjäsi sitä!) ja epäillyt ovatkin vain olleet väärään aikaan väärässä paikassa (Siis se oli kyllä ihan halukas seksiin meijän kanssa, se oli vielä ihan hyvässä kunnossa kun me lähdettiin sieltä vajasta. Ehkä ne oli sitten jotain muita tyyppejä, jotka tuli sinne vajaan meijän jälkeen ja hakkas sen?)

Pistää siis hieman hiljaiseksi itse aihe ja oikeussalitapahtumat. Toivoisin, ettei asiat oikeassa elämässä etenisi tuota rataa: kunhan hankit maan parhaan puolustusasianajajan, pääset mistä tahansa pinteestä. Mutta ilmeisesti tätä silti tapahtuu Jenkeissä useinkin, oli syyte mikä tahansa. Tuskin tätä kirjaa muuten olisi kirjoitettu?

P.S. Monissa muissa kirjablogeissa kirjaa on käsitelty äskettäin, joten jätin oman arvioin lyhykäiseksi. Tuntui, että olisi tullut vain turhaa toistoa. Täytyy pistääkin korvantaakse muistutus siitä, ettei kannata lukea muiden arvioita kirjasta, jonka aikoo itse lukea lähiviikkoina. Muiden arviot jäävät kummittelemaan omaan päähän ja oma mielipide tuntuu hukkuvan.