maanantai 17. heinäkuuta 2017

Maastamuuttajat 2

Vilhelm Moberg
1949 suom. 1958
222 s./Otava


Mobergin kirjasarjan ensimmäiset osat ovat vieneet minut mennessään. En oikeastaan tiedä miksi kesti näin kauan tarttua toiseen osaan, kun ensimmäinenkin oli yksi kirjavuoteni kohokohdista muutama vuosi takaperin. Nyt aion vetää sarjan loppuun nopeammalla tempolla!

Kirjaa lukiessani en voinut kuin taas harmitella miten unohduksiin painunut kirja Maastamuuttajat on. Sain lukusuosituksen useampi vuosi sitten enkä ollut aikaisemmin kuullut kirjasarjasta. En kyllä ole törmännyt siihen sen jälkeenkään. Olen lähipäivinä muistellut erittäin lämpimästi sitä blogikollegaa, joka kirjasta minulle aikoinaan vinkkasi - tätä en olisi koskaan löytänyt ilman häntä!

Kirjasarjassa seurataan ruotsalaisia perheitä, jotka muuttavat Yhdysvaltoihin 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäisessä osassa haaveet uudesta kotimaasta kasvavat pikku hiljaa ja valmisteluja aletaan tekemään. Toisessa osassa matkustetaan Atlantin yli kohti New Yorkia ja oletan, että kolmannessa osassa jatketaan matkaa tuleville kotikonnuille, missä ne sitten lienevätkin. Henkilöhahmot ovat todellisia, historiasta poimittuja ihmisiä.

Mobergin kirjoitustyyli on kestänyt aikaa hienosti ja lukiessa tuli useaan otteeseen mieli, että kirja voisi olla tänä päivänä kirjoitettu historiallinen romaani. Koen myös siirtolaisuusaiheen ihan äärettömän mielenkiintoisena. Kotimaisen kirjallisuuden kentältä verrokkikirjoja voisi olla esimerkiksi Pohjantähden alla tai Myrskyluodon Maija, mutta ne eivät ole onnistuneet pitämään mielenkiintoani yllä samaan tapaan kuin tämä ruotsalainen klassikko.

Kirjailija kuvaa talonpoikaisväkeä realistisesti ja vähäeleisesti, mutta onnistuu silti koskettamaan lukijaa. Sydän tuntuu raskaana rinnassa, kun kovaan työhön tottuneet maalaiset matkaavat viikosta toiseen Atlantin yli, osan joutuessa hautaamaan perheenjäseniään meren syövereihin erilaisten tautien jyllätessä täyteen ahdatussa laivassa. Silti unelma uudesta maasta ja paremmasta elämästä elää ja New York tulee päivä päivältä lähemmäs.

Aikaisemmin luulin, ettei minulla ole mitään tiettyä aikakautta tai historian tapahtumaa, jonka pariin palaisin uudelleen ja uudelleen kirjoja lukiessani. En ole ollut viehättynyt 1920-lukuun enkä ole ahminut kaikkea mahdollista toisesta maailmansodasta. Genrestä tiedän, että lukuromaanit ovat minun juttuni ja tapahtumapaikkana New York on ylitse muiden. Vanhaan kunnon Englantiin sijoittuvissa tarinoissa on oma tunnelmansa ja tarinat ystävyydestä koskettavat. Nyt kuitenkin tajusin, että siirtolaisuus Amerikkaan on jaksanut kiehtoa minua vuodesta toiseen, kirjasta kirjaan. Lukiessani Maastamuuttajat -sarjan toista osaa olenkin alkanut haaveilla New Yorkin siirtolaisuusmuseossa käymisestä entistä enemmän. Edellisen reissumme aikana museo oli kiinni hirmumyrskyn tuhojen takia, mutta seuraavalla kerralla museo tulee olemaan ykköskohteeni.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawa
2003 suom. 2016
286 s./Tammi


Tarinan keskiössä on entinen matematiikan professori, jonka muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän. Miehen kodissa apukädet ovat vaihtuneet tiuhaan onnettomuuden jälkeen, mutta tällä kertaa professorin ja taloudenhoitajan välille muodostuu vahva side. Päähenkilöt joutuvat tutustumaan toisiinsa joka päivä uudelleen, mutta matematiikasta tulee silta, jonka avulla ystävyys syvenee. Vanhan miehen opastuksella taloudenhoitajan ja tämän kymmenvuotias poika alkavat nähdä pienissäkin arkipäiväisissä asioissa matematiikan runollisuuden.

Ilahduin tarinan vähäeleisyydestä ja siitä, miten vahvasti se on pienen ihmisen tarina. Professori on elämänsä ehtoopuolella erakoitunut työhuoneeseensa ratkaisemaan matemaattisia ongelmia, mutta lopulta hänellä on kuitenkin suuri vaikutus läheistensä elämään. Moni lukija on kokenut tarinan koskettavana ja lohdullisena, mutta tarinan taika jäi kuitenkin tarttumatta minuun. Saatan ollakin niitä ihmisiä, joihin tämä tarina toimisi paremmin elokuvaversiona. Nautin kuitenkin matematiikan yllättävästä kauneudesta ja ystävyydestä, joka varovasti muodostui päähenkilöiden välille.

Täytyy kuitenkin myöntää, että kun yritti irrottautua vauhdikkaasta taapero-arjesta kirjan pariin, kontrasti oli niin suuri, että välillä oli vaikeuksia päästä oikeaan tunnelmaan. Kirjassa kaikki soljuu niin rauhallisesti eteenpäin, eikä siinä oikeastaan tapahdu mitään, joten huomasin ihan tahtomattani hermostuvan sitä lukiessani. Tästä ei kuitenkaan käy syyttäminen kirjaa, vaan ongelmana on elämäntilanne. Matematiikastakin olisin voinut saada paljon enemmän irti, jos olisi ollut aikaa istua alas kynän ja paperin kanssa ja pysähtyä makustelemaan yhtälöiden erikoisuuksia. Nyt oma arki ei kuitenkaan antanut siihen mahdollisuutta, joten yksi kirjan ulottuvuuksista jäi kokematta.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Kirottu talo

Peter James
2015 suom. 2017
327 s./Minerva


Kauhukirjaan tarttumisessa on aina omat riskinsä. Toistaiseksi ainoa hyytävä kohtaaminen on tapahtunut kirjan The Woman in Black kanssa (loistava myös elokuvana). Muut kokeilut ovat osoittautuneet rimanalituksiksi. Kauhu onkin mielestäni genre, joka toimii hyvin elokuvissa, mutta kirjoitettuna harvemmin. On vähän hullunkurista, että Montgomeryn Runotyttöä lukiessa iho nousee kananlihalle kummitustarinoista, joita henkilöhahmot kertovat toisilleen, mutta aikuisille lukijoille suunnatussa kauhukirjallisuudessa joutuu painimaan myötähäpeää herättävien juonenkäänteiden kanssa. Onneksi jännitys- ja kaunokirjallisuuden piirissä on tullut vastaan muutama onnistunut teos, Valkopukuinen nainen ja Vieras kartanossa näin muutaman mainitakseni.

Kolmihenkinen perhe muuttaa rapistuneeseen kartanoon Englannin maaseudulle. Talo on kokenut yhden jos toisenkin murhenäytelmän vuosisatojen aikana, mutta perhe on tietämätön tästä menneisyyden painolastista. Remontti käynnistetään täydellä tohinalla useassa kartanon osassa, mutta korjattavaa on paljon ja epäkohtia paljastuu koko ajan lisää. Ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi päänvaivaa uusille asukkaille, mutta pian on selvää, että kartanossa on myös yliluonnollinen voima, joka haluaa perheelle pahaa.

Jamesin kirjassa on niin monta asiaa pielessä, että en tiedä mistä alkaisin purkamaan koko vyyhtiä. Periaatteessa kirjailijalla oli kaikki mahdollisuudet onnistua tarinan kanssa, alussa kokonaisuutta kuljetetaan mielestäni tyylillisesti oikeaan suuntaan (hahmo näkyy tyhjillään olevan talon ikkunassa, päähenkilö puhuu tienvarteen ilmestyneen miehen kanssa jota kukaan ei tunnista kyläläiseksi ja facetime-puhelun aikana nuoren tytön taakse ilmestyy tuntematon nainen). Käänteet saavat mielikuvituksen mukavasti liikkeelle ja olo on toiveikas. Tarina lässähtää kuitenkin lupaavan alun jälkeen, kun kartanoon muuttanut perhe tekee täysin älyttömiä ratkaisuja. En tarkoita kauhugenrestä tuttuja "älkää hajaantuko" tai "älä mene kellariin yksin" -stereotypioita vaan kyvyttömyyttä hoitaa arkisia asioita. Tällä perheellä on paljon oppimista remonttisuunnitelmien tekemisestä, raha-asioiden hoitamisesta ja priorisoinnin tärkeydestä.

Jos on olemassa b-luokan elokuvia, joita on hauska katsoa vähän isommallakin porukalla ja kommentoida brutaalisti, niin Kirottu talo on niiden vastine kirjamaailmassa. Harvemmin kommentoin miehelleni mitään lukemaani, mutta Jamesin kirja sai kyllä kielenkantani laulamaan. Käydäänpä siis läpi ensin nämä arkielämän hölmöilyt. Perhe luulee muuttavansa vähän rapistuneeseen taloon, joka oikeasti on melkeinpä romahtamisvaarassa. Perhettä alkaa kaduttaman ostaminen. Silti perheen isä myöntää, että kuntotarkastuslista oli niin pitkä, että hän luki sen lopulta vähän lasittunein silmin eikä ehkä ymmärtänyt kuinka vakavista asioista on kyse. Ja siis monikymmensivuinen raporttihan ei yhtään viittaa siihen, että aika moni asia on pielessä. En kestä! Ja nämä sankarit ovat aikaisemminkin ostaneet huonokuntoisia taloja ja rempanneet niitä. Mietin myös, onko kulttuurierot kovinkin suuret, kun Suomessa jengi sairastuu hometaloista ja pois muuttaessaan joutuvat suunnilleen heittämään kaikki tavarat roskiin, koska ne ovat pilaantuneet homeesta. Kirjassa uudet kalliit sohvat kannetaan ilman minkäänlaista harkintaa taloon, jossa koko kellarikerros on homeessa ja osassa huoneista lattialaudat ovat lahot ja seinissä on kosteutta ja paljon mustia homeläikkiä. Asutuissakin huoneissa on ollut vastaavia ongelmia, mutta ne on jo remontoitu. Joo.

Perhe laittaa koko omaisuutensa kiinni kartanoon ja rahat ovat tiukilla jo ennen kuin selviää, että remontti vaatiikin tuhottomasti enemmän varoja kuin oli alun perin laskeskeltu. Silti perhe ostaa useamman lehden joka päivä ja tyttärelle suunnitellaan oman ponin ostamista syntymäpäivälahjaksi. Myös läheisen lammen sorsille on saatava ruokaa ja kaiken maailman rakennelmat. Kiirekin on ihan tolkuton, mutta kuitenkin lukijalle jää sellainen kuva, että kotoa käsin työskentelevä isä lähinnä lukee lehtiä, tekee ruokaa ja haahuilee pitkin kyliä jututtamassa ihmisiä. Illalla vaimon tultua kotiin onkin aika korkata viinipullo ja käpertyä sohvalle katsomaan Netflixiä. Useamman remontin läpikäyneenä luulisi, että voisi rahaa säästääkseen itsekin hieman puuhailla talon kimpussa sen sijaan että ostaa kaiken remonttiavun. Joo.

Yllä mainitsemani asiat hyppäävät lukiessa niin vahvasti silmille, että lukukokemus häiriintyy aivan täysin eikä päähenkilöitä voi ottaa tosissaan. Kauhupuolelle jos mennään, niin alussa vallinnut tunnelma menee pilalle, kun yliluonnolliset asiat alkavat tapahtumaan enemmänkin tietokoneiden ja kännyköiden ruudulla. Kummitus siis viestittelee kaikenlaista perheenjäsenille ja on vähän vaikea päästä siihen moodiin, että kyllä 1700-luvulta peräisin oleva yliluonnollisuus ottaa helposti haltuun uusimmat kotkotukset. Joo.

Pakko vielä mainita Nestlen kahvikapselikoneen piilomainonta. En ole härskimpää koskaan nähnyt ja en edes tiennyt, että piilomainontaa harjoitetaan kirjoissa. Nyt ei kuitenkaan mielestäni voi olla muusta kyse, sillä koneesta olisi voinut myöhemmässä vaiheessa käyttää nimitystä kapselikone, mutta Nestle mainittiin joka kerta. Myöskin eri kahvimakuja pyöriteltiin useampaan kertaan ja niiden makuja käytiin läpi. Siis miten tällainen kuvio edes toimii? Kirjailija ottaa haluamaansa yritykseen yhteyttä, että hei jos mainitsen teidän tuotteen miljoona kertaa kirjassani niin saanko loppuelämän kahvit ilmaiseksi?

Nyt lupaan lopettaa jauhamisen, on viimeisen valitusvirren aika. Perheen tytär käyttää Instagramia ja hän käyttää sitä mielestäni "väärin". Eli siis toisin sanoen kirjailija ei tiedä miten Instaa käytetään? Kirjassa saa sen käsityksen, että tytär pitää kavereihinsa yhteyttä nimenomaan Instan kautta ja lähettää sieltä kavereille kuvia ja viestejä, jotta he tietävät mitä on meneillään kartanossa. Hän siis tägää kavereita kuviinsa, jotta he varmasti saavat viestit. Olisi helpompiakin tapoja pitää yhteyttä kavereihinsa:D

Suosittelen kirjaa kaikil... eikun... Älä tuhlaa aikaasi tähän! Vaikka toisaalta, jos todella kaipaa huonoa kirjaa elämäänsä niin tässä on todella varteenotettava vaihtoehto! Itse en tämän perusteella uskalla tarttua Jamesin jännäreihinkään, vaikka ne ovat vielä täysin kokematta ja kansiliepeiden mukaan kaverin pitäisi olla isokin tekijä Englannissa.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kauniit kuolemat

Antonio Hill
2012 suom. 2013
411 s./Otava


Kesän tullen veri vetää lukemaan jännityskirjallisuutta ja tunnelmallisia tyttökirjallisuuden helmiä. Nyt tuli aloitettua ahmimalla jännäreitä, ja muutama odottaa vielä yöpöydällä. Kirjastoreissulta nappasin mukaan kuitenkin vähän muuta tasapainoittamaan lukuharrastusta.

Hillin kirja ehti olla lainassa itse asiassa jo useamman kuukauden, ja jossain välissä tuntui, etten lopulta edes tarttuisi siihen. Muistelin kuitenkin, että pidin espanjalaisen kirjailijan jännärisarjan aloitusosasta niin paljon, että päätin antaa jatko-osalle mahdollisuuden. Hyvä niin!

Barcelonaan sijoittuva Kauniit kuolemat jatkaa aika lailla siitä, mihin edellinen osa loppui. Komisario Salgadon (moniongelmainen, mutta sympaattinen päähenkilö) ex-vaimo on edelleen kateissa eikä uusia vihjeitä ole tullut pitkään aikaan. Äitiyslomalle väkipakolla jäänyt poliisi Leire Castro aikoo tutustua katoamistapaukseen tuorein silmin, hänellä kun on vain aikaa ennen kuin vauva syntyy. Salgado alkaa tutkimaan itsemurhilta vaikuttavia kuolemia, joiden uhrit ovat olleet työkavereita suuressa kosmetiikkayrityksessä. Tuleeko uhreja vielä lisää?

Periaatteessa kirjasarjassa ei ole mitään kovin erikoista, mutta kokonaisuus toimii hyvin. Päähenkilö ei ole ollenkaan ärsyttävä, vaikka hänessä onkin paljon genren kliseisiä luonteenpiirteitä. Molempien osien itsenäiset murhatarinat ovat olleet toimivia ja uskottavia. Salgadon omaan elämään liittyvät käänteet, dramaattisimpana ex-vaimo Ruthin katoaminen, ovat olleet kiinnostavaa luettavaa. Tietenkin Barcelona tarinan taustalla on vain pelkkää plussaa.

Jatkaisin mielelläni kolmanteen osaan, mutta sellaista ei ole kuulunut. Olenkin hieman huolissani, että aikookohan Otava enää suomentaa sarjaa. Espanjaksi kolmas osa on ilmestynyt jo vuonna 2014. Salgado-sarja tuntuu jääneen vähemmälle huomiolle ainakin Suomessa, eivätkä jännäreiden suurkuluttajat ole löytäneet sitä. Se on kyllä harmi se.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Harold Fryn odottamaton toivioretki

Rachel Joyce
2012 suom. 2014
324s./WSOY


Joycen kirjan ilmestyttyä koin siihen heti suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Kansikuva herätti kiinnostukseni ja takakansiteksti sinetöi kaiken. Harmillisesti kirjan saaminen lukupinoon otti aikansa ja ehdinkin kasata tarinalle turhan suuret odotukset. Unohdin kirjan nimen vähän väliä, kirjailijan nimi ei koskaan edes jäänyt päähäni, joten en osannut etsiä kirjaa kirjastossa käydessäni.

Lukija ja kirja kohtasivat lopulta ja Haroldin toivioretki osoittautui ihan mukavaksi, mieltä lämmittäväksi tarinaksi. Kovin suurta vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt, mistään toteemikirjasta on turha puhua tässä yhteydessä. Vaikka kirjasta jäi ihan positiivinen muistojälki, kriittisempi minä ei voi olla pitämättä kokonaisuutta yhdentekevänä tarinana melko mitäänsanomattomasta miehestä ja tämän elämästä.

Eräänä päivänä eläkepäiviään viettävä Harold Fry saa kirjeen vanhalta ystävältään Queenieltä. Nainen kertoo kirjeessään sairastuneensa syöpään ja elävänsä viimeisiä viikkojaan. Harold lähtee postilaatikolle viemään vastauskirjettään, mutta huomaa pian ohittavansa postilaatikon toisensa perään. Vaellus halki Englannin alkaa. Matka on pitkä ja Haroldilla on aikaa miettiä kaikkia elämänsä kipukohtia. Jos elämää on elänyt väärin jo vuosikymmeniä, onko mitään enää tehtävissä, voiko ihminen muuttua?

Odotukset tarinan suhteen olivat tosiaan korkealla. Odotin samanlaista ihastuttavaa tarinankerrontaa ja ikimuistoisia henkilöhahmoja, kuten esimerkiksi kirjoissa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja Epätavallinen lukija. Lopulta syvempi kohtaaminen päähenkilöiden kanssa jäi saavuttamatta, niin kuin kävi aikoinaan kirjojen Tuulisen saaren kirjakauppias ja Elämän lempeät maut kanssa. Jollain tasolla Harold Fryn tarina tuntui vähän laskelmoidulta ja sen käännekohta laimealta. Toisaalta kuitenkin rakastan lukea kirjoja, joissa tapahtuu suuria elämänmuutoksia ihmisille, joiden arki on aikaisemmin ollut tasaisen harmaata. Näin ollen oli kiinnostavaa kulkea koko pitkä matka Haroldin ja tämän vaimon kanssa ja huomata muutokset, joihin pystyy kun todella haluaa. Jatko-osan jätän kuitenkin lukematta.

Oliko tämä sinulle hitti vai huti?

maanantai 22. toukokuuta 2017

Hyvä naapuri & Mykkä tyttö - jännitystä kevääseen

Hyvä naapuri
Shari Lapena
2016 suom. 2017
315 s./Otava

Mykkä tyttö
Hjorth & Rosenfeldt
2014 suom. 2015
472 s./Bazar




Meinasin jo vauhtiin päästyäni jatkaa jännitysteemalla koko loppukuun, mutta vietän pari yötä yksin kuun vaihteessa ja taitaa olla järkevämpää lukea ennen nukkumaan menoa jotain vallan muuta kuin jännäriä. Ei sillä, että nämä lukemani kirjat olisivat kovinkaan hiuksia nostattavia aiheiltaan, mutta minun tuurillani kolmas kirja saisi mielikuvituksen laukkaamaan liian villisti.

---

Hyvää naapuria suitsutettiin kannen molemmin puolin siihen malliin ("Vuoden puhutuin uusi trilleri"), että tuntui, että nyt on heti pakko tarttua kirjaan ja kerrankin elää jonkun kirjan tarina sen nousukiidossa. No, aikamoinen mahalaskuhan siitä tuli.
Lapenan tarina käynnistyy, kun nuori pariskunta huomaa vauvansa kadonneen. Anne ja Marco ovat olleet naapurissa päivällisellä ja jättäneet vauvan kotiin nukkumaan. Kun pariskunta palaa yöllä kotiin, vauvaa ei ole missään. Poliisit aloittavat tutkimukset ja pian vanhemmatkin joutuvat epäiltyjen listalle. Mitä heidän menneisyydestään paljastuu ja saavatko he vauvaansa takaisin?


Kirjan vahvuus on ehdottomasti siinä, että tarina koukuttaa, sillä tapahtumat etenevät nopeasti ja "hätkähdyttäviä" käänteitä on useampi. Heikkoutena kuitenkin on, etteivät henkilöhahmot ole kovin samaistuttavia. Heidän vanhemmuutensa ei oikein vakuuta, heidän surunsa tuntuu liian vaisulta ja kirjasta muutenkin tuntuu puuttuvan sielu. Tarinasta olisi voinut saada todella sydäntä särkevän ja ahdistavan, mutta Lapenan tyyli lähestyä aihetta on ihan liian kevyt. Näin ollen jännäri tuntuukin kirjallisuuden Seiska-lehdeltä.

---

Kirjailijakaksikko Hjorth & Rosenfeldtin kirja on Sebastian Bergman -sarjan neljäs osa. Etenin kirjan kanssa todella hissukseen, se ei oikein tuntunut ottavan tuulta alleen ja kaiken käynnistymiseen meni omaan makuuni liikaa aikaa. Henkirikosyksikön siviilielämässä sattuu ja tapahtuu niin paljon, että puolet kirjasta tuntui menevän henkilökohtaisen elämän kiemuroihin.

Bergman ja henkirikosyksikkö kutsutaan selvittämään murhaa Torsbyhyn. Äiti, isä ja pikkupojat on ammuttu haulikolla kotiinsa ja paikallinen poliisi kaipaa apua tutkimuksissa. Pian selviää, että murhalla on ollut silminnäkijä, 10-vuotias Nicole-serkku on ollut vierailulla perheen luona ja lähtenyt karkuun murhaajaa. Ehtiikö poliisi löytää tytön ennen kuin murhaaja saa hänet vaiennettua?

Mykkä tyttö ei ole dekkarisarjan lempiosani, mutta kieltämättä taitavasti sekin on kasaan kudottu. Sanoisin kuitenkin, että tiettyihin toistuviin kuvioihin alan olla lukijana vähän kyllästynyt ja todella toivon, että asiat alkaisivat edistymään johonkin suuntaan viidennessä osassa. Jos asiat pysyvät vielä kauankin muuttumattomana, en usko että aihe enää kannattelee sarjaa. Sen verran hätkähdyttävä käänne henkirikosyksikön sisällä kuitenkin lopussa kävi, että aion iskeä viidenteen osaan kiinni heti kun mahdollista.

---

Summa summarum: Etsi parempaa luettavaa kuin Hyvä naapuri, sellaista ihan varmasti löytyy! Sebastian Bergman -sarjaan kannattaa ehdottomasti tutustua, mutta aloita ensimmäisestä osasta. Mykkä tyttö on hyvä kirja osana sarjaa, mutta itsenäisenä osana se ei toimi niin hyvin.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Huhtikuun (kirja)kuuluminen

Huhtikuussa luin vain yhtä kirjaa eli
- Follettin Maailman talvi

Trilogian toisessa osassa elettiin Toisen maailmansodan myllerryksessä ja kirja piti otteessaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Raskas olo rinnassa ei tuntunut hellittävän hetkeksikään, sen verran ahdistavaa luettavaa Euroopan synkät vuodet oli. Siinä mielessä olikin mielenkiintoista huomata, että vaikka kirja eteni tasaiseen tahtiin ilman kisaväsymystä, niin sen lukemiseen silti kului lähes kuukausi. Ehkä aihe kuitenkin vaati työstämistä ja toisaalta kun olin asettanut itselleni huhtikuun deadlineksi niin automaattisesti täytin päiviäni muillakin harrastuksilla, kun tiesin, että olen aikataulussa. Nyt on kuitenkin ihana taas keskittyä kevyempiin ja lyhempiin tarinoihin. Trilogian viimeiseen osaan olisi tarkoitus tarttua aikaisintaan elokuussa.

Huhtikuussa ehdin nautiskella tv:n antimista enemmän, kun kirja ei ollut koko ajan kädessä. Katsoin pitkään Netflixissä omalla listallani roikkuneen The Affairin toisen tuotantokauden ja lisäksi pidettiin yksi elokuvaviikonloppu miehen kanssa, jolloin tuli katsastettua Hot Pursuit (no siis aika turha), Jungle Book (hieno kokemus), Bodom (ihan kelpo pätkä kotimaiseksi) ja Shallows (hyvin otteessaan pitävä). Hyvässä välissä tsekataan miehen kanssa aina Teemun supertähdet ja Vain elämää, mutta harvoin juuri oikeaan esitysaikaan. Skamin viimeisestä tuotantokautta en ole uskaltanut korkata vielä. Tuntuu myös, että viime kuussa lehtien lukemiseen sai kulumaan aikaa ihan huolella. Meille tulee viikonlopun Hesarit ja lisäksi Episodi-elokuvalehti. Lisäksi ystävä tuo usein postilaatikkoon lukemansa perhelehdet eli Kaksplussat ja Meidän perheen. Lehtiä meinaakin kertyä odottamaan aina vähän isompi pino, joten huhtikuussa sain onneksi kasaa vähän pienemmäksi.

Huhtikuussa tein kaksi ihanaa kirjahankintaa. Vauvan saaneelle ystävälle lähetimme kimpassa Kiasmasta löytyneen englanninkielisen Baby Journalin eli vauvakirjan. Ihana moderni ilme ja kiinnostavat persoonalliset kysymykset. Kyllä korpesi, etten ollut tajunnut hankkia itselleni kyseistä opusta kun oma lapsi syntyi. Ehdoton kirjakateus! Valmistauduin myös siskontytön tuleviin vauvakutsuihin hankkimalla ihanan kirjeistä muodostetun kirjan. Kansien välistä löytyy tosiaan kuoret ja paperi 10 erilaiseen kirjeeseen, joiden teemana on lapsuus ja vanhemmuus. Kyseistä kirjaa täytyy vielä makustella, että jospa sen kävisi ensi kerralla hankkimassa itsellekin, se on ihan syötävän suloinen ja idealtaan todella kiva. Oman kirjahyllyn valikoima ei kasvanut tällä kertaa.


Näin ne kuukaudet kuluu, hyvä kun vauhdissa pysyy mukana!